VPK, niin paljon oletuksia ja odotuksia. Harrastus joka koskettaa jokaista. Tärkeetä, ilmasta ja vapaaehtoista.
Musta tuntuu, et jokasella on tai on ollu jonkunlainen ennakko käsitys VPK:sta tai niitä harrastavista. Melkee jokaselta VPK:laiselta on kuullu tarinaa kuinka niitä on kiusattu ja syrjitty koulussa sen takia, ja muistan tällasia tapahtumia myös omalta kouluajaltani. Mut rehellisesti sanottuna tää harrastus pelasti mut vääriltä poluilta.
Noh, sit se yleisin kysymys: Mitä te oikee teette sielä?
Jotenki musta tuntuu että kaikki luulee meijän vaa leikkivän letkujen kanssa, puretaan, kasataan... No ei, kyllä me sitäkin tehään, mutta IHAN OIKEASTI me käydään myös niissä tulipaloissa. Maallikon on ihan hirveen vaikea sisäistää että sama tyttö joka istuu sun vieressä koulussa, voi seuraavana päivänä olla sammuttamassa sun palavaa taloa, mut siellä me ollaan. Harjotuksia meillä on vähintään kerran viikossa, itselläni miehistötreenit sekä nuoriso-osaston kouluttaja hommia. Meil on myös leirejä, talvileiri, alueleiri ja liiton leiri. Leirit on täynnä kilpailuja, kursseja ja hauskanpitoa. Mitä parhain tapa ja paikka tehä uusia tuttavuuksia. Päijät-hämeen alueella VPK:laisille (nuorille) järjestetään myös paloautopartiota ja lieskaa (nuoret leikkivät oikeita palomiehiä 24h ajan, ja käyvät tehdyillä keikoilla.)
En tiedä parempaa tapaa saada adrenaliinia virtaamaan kun keikalle meno, ne siniset vilkut, vauhti ja pillien huuto. Jokaisen pitäis kokea se ainakin kerran elämässään!
Terkuin palotyttö Vesikansan VPK:sta!
